Uusi osoite

En oikeastaan tiedä, mikä hairahdus tämäkin nyt oli, mutta päätin tehdä aivan uuden blogin samalla nimellä kuitenkin varustettuna. Osoite on siis vaihtunut ja nykyään minut löytää osoitteesta sadepaivana.blogspot.com. Osoitteen vaihdos johtuu ehkä lähinnä siitä, etten ollut tyytyväinen aiemmin kirjoittamiini teksteihin tai edes tähän osoitteeseen, joten päätin nyt sitten uudistautua täälläkin näin uudenvuoden kynnyksellä.

Tervetuloa siis vierailemaan!
sadepaivana.blogspot.com

Päiville on helppo hymyillä

On se vain kumma, kuinka iloiseenkin päivään voi illalla lopulta hiipiä pieni melankolia. Koulupäivä oli täynnä naurua ja pianotunnillakin hymyilytti. Ehkä se johtuu tästä syksystä. Ei kyllä uskoisi, että on marraskuun puoliväli, kun katsoo pihalle.

Päiville on muutenkin ollut nyt viimeaikoina helppo hymyillä. Aloitin lukemaan Väristystä ja siihen on vain niin ihanaa kadota, vaikka siitä jääkin hieman haikea jälkimaku suuhun. Välillä muutenkin tuntuu, että lukeminen ja kirjat ovat minulle kuin henkireikä. Sitä on vaikea kuvailla niille, jotka eivät lue paljoa, mutta ne, jotka lukevat ymmärtävät varmasti.

Olisi vain ihanaa

Aamulla olisi ihana vain jäädä pehmeään ja lämpimään sänkyyn ja uskotella itselleen, ettei se herätyskello soita tänään ollenkaan. Päivällä olisi vain ihana jäädä katsomaan, kun sade ropisee vasten koulun ikkunoita ja painaa kuulokkeet korvilleen. Illalla tekee mieli mandariineja ja appelsiinimehua. Sannan kanssa on ihanaa nauraa lattialla kippurassa jollekin aivan tyhmälle jutulle ja uskotella, että vieläkin voi elää kuin lapset, joiden ei tarvitse ajatella huomista.

Paljon on taas ajatuksia juossut päässä, eikä niistä yhdestäkään oikein saa kunnon otetta. On huumaavia onnentunteita, mutta vastapainonan on yhtäpaljon niitä melankolisia ajatuksia. Hyvään kirjaan on ollut helppo kadota niinä hetkinä, kun tuntuu ettei mistään voi pitää kiinni.

Kaljuja puita ja harmaata taivasta

Silloin, kun ulkona oli vielä ihanan värikästä.

Ja silloin, kun ulkona oli vielä lunta.

Eikä Viliä voi unohtaa yhdestäkään kirjoituksesta.

Paljon on kerinnyt taas tapahtua tässä välissä, kun en ole tänne kirjoitellut. Syyslomat on vietetty ja koulussa on taas istuttava aina sinne jouluun asti. Lumesta ei ole enää tietoakaan vaikka sitä vielä pari päivää sitten olikin ihan reilusti maassa. Taas on ulkona vastassa vain kaljut puut ja harmaa taivas.

Tällä hetkellä tuntuu kuin olisin hukkunut oman pääni sisään. Tuntuu taas että on hirveästi tekemistä, vaikkei sitä oikeastaan edes ole niin kauhean paljoa. Perjantaina ratsastustunti meni kuin sumussa ja  nyt olo on aika lannistunut. Mikään ei oikein ota onnistuakseen. Ehkä tämä sitten on sitä syysväsymystä.

Minä olen syksytyttö

Syksy on hiipinyt nenän eteen ihan huomaamatta ja nyt vasta mie huomaan sen oikeasti. Punaiset posket ja kylmät, kirpeän tuulen kangistamat sormet. Mie oon ihan varmasti syksytyttö.

Perjantaina käytiin tallilla ja oli taas ihanaa istua hevosen selässä ja tuntea, kuinka sen lihakset liikkuu. Yhdestä karsinasta kurkisteli uusi hevonen, kaunis liinaharjainen suomen tamma ja minä olin onnellinen katsellessani sen sieviä ja uteliaita silmiä.

Kokeita riittää koulussa ja meidän kone on rikki, joten postauksia tulee nyt paljon vähemmän ja lyhyempiä, mutta toivottavasti jaksatte odottaa. On vain niin paljon helpompaa käpertyä nojatuoliin Harry Potterin kanssa, kuin ruveta väsäämään siedettävää tekstiä kännykällä.

Onni on pieniä asioita

Koulussa kirjoitetaan lukupäiväkirjoja ja tylsästä novellistä analyysejä. Tallilla radiosta soi Hollywood Hills ja minä voin sanoa olevani onnellinen. Olen lukenut mahtavia kirjoja illalla ennen nukahtamista, syönyt omista omenista tehtyä keittoa ja tehnyt munakasrullia. Olen silitellyt Viliä ja painanut posken vasten sen turkkia. Kissoissa on vain todella ihana tuoksu. Tänään ratsastin vuonohevosella. Pienellä pyöreällä pallolla ja olin onnellinen. Onni on pieniä asioita.

Nyt haastetaan itsemme!

Kiitos Emmiina H:lle miun ihkaensimmäisestä haasteesta!

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta
1. Rakastan kirjojen lukemista, etenkin Harry Pottereiden.
2. Vaikka olen melko sosiaalinen, en kuitenkaan tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin.
3. Rakastan hyvää ruokaa ja syömistä yleensäkin :)
4. Minulla on atooppinen iho. (Siis ei pelkästään talvella kuivat kädet, jotka tulevat muutamalla rasvauskerralla kuntoon.)
5. Olen asunut koko ikäni maalla enkä ole koskaan muuttanut minnekkään.
6. Omistan vaaleanpunaisen filmikameran, joka ihan oikeasti toimii ja siinä on filmikin.
7. Olen vasenkätinen.
8. Haaveilen vaihtarivuodesta Englannissa tai tarkemmin Brightonissa.
9. Olen ratsastanut 9 ja tanssinut 11 vuotta.
10. Haluaisin isona luokanopettajaksi alakouluun.
11. Haaveilen omasta hevosesta.

 11 haastajan kysymystä
1. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
    -Tämä on aika vaikea, sillä harrastan jo paljon kaikkea, mutta ehkä jotakin uutta tanssilajia olisi kiva kokeilla.
2. Onko sinulla jokin outo tapa jota muut ihmettelevät?
    - Eipä oikeastaan, tai ei ainakaan tähän hätään tule mieleen.
3. Mihin maahan haluaisit matkustaa?
   - Ehdottomasti Englantiin, vaikka olenkin käynyt siellä jo kerran.
4. Joko sinulla on joululahjatoiveita?
   - No pitäähän niitä jo tähän aikaan vuodesta olla :) Toivon lähinnä rahaa ja muutama lahjakortti ja kirja olisivat kivoja.
5. Mitä olet ostanut viimeksi?
   - Ostin ison ja ihanan pehmeän kaulahuivin.
6. Missä olet mielestäsi hyvä?
   - Olen aika huono kehumaan itseäni, mutta sanotaanko nyt vaikka, että koulussa ja piirtämisessä olen suhteellisen hyvä.
7. Mitä haluaisit muuttaa itsessäsi?
    - Toivoisin, että voisin olla joskus stressaamatta tulevaisuudesta.
8. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
   - One Directionin This is us- elokuvan. Oli muuten aivan hurjan hauska!
9. Lempiruokasi?
   - Sellaiset pienet kanankoivet ja riisi tuli nyt ensimmäisenä mieleen.
10. Suklaa vai salmiakki?
     - Suklaa.
11. Joko sinulla on suunnitelmia ensi kesälle?
     - Joo. Tarkoituksena olisi etsiä kesätyöpaikka, käydä ehkä ratsastusleirillä ja remontoida/sisustaa asuntoa, johon muutan, kun siirryn lukioon.

11 kysymystä haastetuille
1. Pidätkö itsestäsi sellaisena kuin olet?
2. Pidätkö enemmän kesästä vai talvesta?
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Tykkäätkö kotipaikkakunnastasi?
5. Missä maassa haluaisit asua, jos et voisi asua Suomessa?
6. Onko sinulla siskoja tai veljiä?
7. Haaveiletko paljon?
8. Mitä ajattelit viimeksi heti herättyäsi?
9. Pidätkö opiskelemisesta?
10. Karkki vai suklaa?
11. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa?

11 haastettua
1. http://noniintutot.blogspot.fi/
2. http://elli-amanda.blogspot.fi/
3. http://cowswings.blogspot.fi/
4. http://mischievousmixture.blogspot.fi/
5. http://pastellinpinkkipikkutytto.blogspot.fi/
6. http://ajatustasolla.blogspot.fi/
7. http://haaveidenhelinaa.blogspot.fi/
8. http://henkarillinenhattaraa.blogspot.fi/
9. http://unilaulusta.blogspot.fi/
10. http://weatherischancing.blogspot.fi/
11. http://rakastansiisolen.blogspot.fi/

Kun ei osaa tervehtiä tulevaisuutta avoimin mielin

Nyt on  tullut viimepäivinä mietittyä paljon tulevaisuutta ja sitä, mitä mie siltä haluan. Tällä hetkellä kaikki vain tuntuu siihen liittyen niin vaikealta. En pelkää itse sitä itsenäistymistä, omilleen muuttamista tai sitä, osaanko pitää kotia pystyssä, koska tiedän, että minä pärjään itseksenikin, tai ainakin luulen niin. Itseasiassa en edes osaa sanoa, mikä siinä tulevaisuudessa on sitten niin vaikeaa. Se vain tulee liian nopeasti kysymättä lupaa. Yhtäkkiä tällaisen pienen kotihiiren pitäisi lähteä maailmalle, hankkia työ, josta saa palkkaa edes itsensä elättämiseen ja sitten kun on niitä haaveita, jotka tuntuu välillä liian suurilta toteutettaviksi.

Fiilis on niin ristiriitainen. Joinakin päivinä kaikki tuntuu kauhean vaikealta niin kuin tänään, mutta huomenna saattaakin olla päällimmäisenä se huumaava vapauden tunne ja ilo siitä, kun pääsee muuttamaan täältä korvesta pois ja hyppäämään lähes kokonaan aivan uuteen ja tuntemattomaan.

Tällaiset ajatukset ovat pyörineet päässä nyt muutaman päivän. En tiedä, ehkä minä vain stressaan liikaa.

 

Inspiraatiota etsimässä

 

Kaverillemme Miisalle kuuluu hurjan iso kiitos näistä hienoista kuvista!

Inspiraatio hukassa on kyllä aivan tuhottoman vaikeata kirjoittaa, mutta silti halusin näyttää edes nämä kolme ihanaa kuvaa, joissa vielä aurinkokin näkyy. Nyt maailma on nimittäin harmaatakin harmaampi ja ilma kolea ja kylmä. Kesä on ihan kirjaimellisesti takanapäin. Mie ostin aivan ihanan punaisen talvitakinkin ja nyt en malttaisi odottaa, että saan pukea sen päälleni ja kietoa paksun kaulahuivin kaulaan. Talvi on oikeastaan aika mukava vuoden aika, ainakin silloin, kun sataa kevyttä haituvaista lunta ja jos aurinkokin vielä hieman paistaisi. Tallille on taas himppuisen ikävä, mutta onneksi mie jo huomenna olen menossa sinne. Nostaa vain palan melkein kurkkuun, kun miettii, miten vaikeaa kaikki voikaan olla silloin, kun ollaan lukiossa. Täytyy mennä aivan vieraalle tallille tai sitten etsiä oma vuokrahevonen ja siltikin mennä aivan vieraalle tallille ja vielä taistella siitä, että sinne pääsisi edes kerran viikossa.

Tällaisia hieman masentavia ajatuksia ajattelee siis tämä tyttö täällä ruudun takana. Onneksi on sentään viikonloppu kohta edessä.

Ja toivon et löydät mut pellolta vaik meit on miljoona

Koulun alkamispäiväksi olisi merkattu tiistai 13.7. ja se tarkoittaisi sitä, että huomenna olisi hinattava luut ylös sängystä jo seitsemältä ja raahauduttava yhdeksäksi kouluun. Kuinka tämä kesä näin nopeasti meni? Välillä tulee sellainen jee-fiilis, että pääsee taas kouluun ja näkemään ystäviä, mutta sitten iskee tajuntaan, että seuraava loma on vasta syysloma ja kuinka jaksan ahkeroida sinne asti. Kaikilta osin tämä syksy jotenkin tuntuu erilaiselta kuin muut syksyt, sillä tämä on viimeinen syksy peruskoulussa ja nyt ei mennäkään enää niille tutuille ja turvallisille balettitunneille vaan show- ja nykytanssitunneille. Ratsastamisenkin kanssa kaikki suunnitelmat romuttuivat, sillä eihän myö mattimyöhäiset enää Kantelesärkkän tunneille mahduttu. Välillä vain tulee mieleen, että kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan jos hevoskärpänen ei olisi ikinä puraissutkaan.

Mutta jospa nyt siirryttäisiin enemmän siihen itse asiaan. Tai ei minulla kyllä varsinaisesti mitään yhtä kunnollista asiaa ole. Tänään käytiin kuitenkin pitkästäaikaa kunnolla ratsastamassa ja minä sain alleni puoliverisen kauramopon nimeltä Essi. Lähes koko tunti pyörittiin isolla keskiympyrällä ja alkuun aina suurennettiin sitä väistöllä ulospäin käynnissä ja ravissa. Sitten aloitettiin työskentelemään laukassa ja pyrittiin saamaan siinä ympyrällä mahdollisimman tasaista ja nättiä laukkaa ja vielä pidettyä se sellaisena. Tehtävät olivat tosi helppoja ja ne sujuivatkin oikein hyvin. Kovasti kyllä odotan sitä, että päästäisiin hyppäämään esteitä sillä itse ainakin pidän ehkä enemmän esteiden hyppäämisestä vaikka pääasiassa koulua aina väännetäänkin.

Ei miulla tainnutkaan olla mitään ihmeellistä asiaa, ei edes kuvia, vaikka tästä postauksesta piti tulla jotenkin hieno. Eipäs tullutkaan. Jotenkin tosi epätodellinen olo, huomenna alkaa koulu, eikä sitten voi vain miettiä päivällä, että katsoisiko jonkin leffan vai avaisiko koneen ja jäisi siihen vain lagittamaan. Nyt on tullut kuunneltua myös aika paljon musiikkia. Miun listahitiksi on varmaan noussut PistePisteen Viljaa, se vain on niin nätti biisi ja jollain hassulla tavalla kuvastaa miun olotilaa juuri nyt.



Nyt en kuitenkaan taida enää kiusata teitä turhanpäiväisillä löpinöilläni. Toivotan vain, että ihanaa syksyä nyt kaikille ja yritetään selvitä taas yhdestä pitkästä ja kylmästä talvesta uuteen kevääseen.

Niitä kahta viikkoa Brightonissa ei vain voi unohtaa!

Kaksi viikkoa Englannissa on nyt jo reilusti takanapäin ja on kyllä ikävä minun ja Sannan mahtavaa perhettä ja Brightonia. Hieman taukoa tähän kirjoittamiseen tuli heti sen matkan jälkeen (pahoittelut siitä), sillä kipeinähän myö sieltä reissusta takaisin tultiin. Pikku vikoja. Matka oli kuitenkin kokonaisuudessaan aivan mieletön! Naurulta ei vältytty, mutta myös itkua saatiin ensimmäisenä päivänä pidätellä, sillä mie ja Sanna eksyttiin niin pahasti, että meidän suomalaiset kaverit jaksoivat muistuttaa siitä vielä ihan reissun lopussakin.

Tähän blogiin kerron kuitenkin matkasta pelkästään kuvina, sillä täältä voitte lukea tarkemmin kielimatkastani tulevista postauksista.

Matkalla kohti Helsinkiä. Lensimme siis silloin 17. päivä ensin Joensuusta Helsinkiin.

Helsingissä! Ja kello näyttäisi olevan 11.25.

Matkalla kohti Gatwickin kenttää Lontoossa.

Nuo kaksi kuvaa oli yhdestä isosta ja aika hauskasta maalauksesta.

Yllä olevat kolme kuvaa ovat ensimmäisen koulupäivän eli torstain (18.7.) kaupunkikierrokselta.

Lontoossa oli harmillisen harmaa sää juuri silloin kun me sinne lähdettiin. Onneksi sain edes muutamia hyviä kuvia.

Eastbournessa nähtiin hieno vanhanaikainen linjuri.

Ne kaksi viikkoa Brightonissa olivat kyllä aivan mielettömä! Siihen kaupunkiin kyllä kiintyi todella ja nyt ikävöinkin jo takaisin. Myös perheen hyvästeleminen oli aika vaikeaa ja itkuahan siinä väännettiinkin, sillä olen aivan varma, että miun ja Sannan perhe oli yksinkertaisesti paras kaikista! Nyt lohduttaudun kuitenkin sillä, että aina voi palata takaisin ja niin mie aivan varmasti teenkin.

Nyt palaillaankin sitten postailemaan aivan tavallisesti arjesta ja kohta myös koulusta sillä 13. päivä tiistainahan se jo alkaakin. Kesä meni aivan liian nopeasti! En ole aivan varma kuinka usein kerkiän postailemaan kouluaikana, mutta yritän kuitenkin kirjoittaa aina silloin, kun on jotakin järkevää kirjoitettavaa.

Ostoksia ja pakkaamista

Nyt onkin vierähtänyt aivan kauhean pitkä aika siitä, kun viimeksi sain raahattua itseni tähän koneen ääreen ja avattua vielä bloggerinkin, mutta päätinpä ottaa nyt vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja ruveta kirjoittelemaan jotakin, vaikka mitään ihmeellistä aihetta ei oikeastaan olekaan.

Muutama päivä takaperin käytiin Joensuussa kiertelemässä vähän kauppoja ja sieltä mukaan tarttuikin oikein ihana laukku. Se on kyllä aika kova, mutta oli se silti pakko saada.

Seppälästä löytyi myös tällainen aika perus T-paita. Yleensä en hirveästi tykkää pitää paitoja, joissa on minkäänlaisia pääkalloja, mutta tämä jostain syystä kummasti miellytti silmää. Ostin myös Vero Modasta mustan bandeaun, mutta siitä nyt ei valitettavasti ole kunnollista kuvaa.

Samalla kaupunkireissulla käytiin Sannan kanssa myös kampaajalla värjäämässä hieman hiuksia. Itse otin pelkkiä raitoja atooppisen ihoni takia. Ei näistä hiuksista ehkä ihan niin vaaleat kauttaaltaan tulleet, kuin mitä olisin halunnut, mutta pakkohan näiden on nyt kelvata varmaan melkein jouluun asti.

 Eilen käytiin sitten Sannan kanssa eräällä yksityistallilla tässä lähellä ratsastelemassa ja  katsomassa jos vaikka siitä olisi saatu talli, jolla käydä jatkossakin ratsastamassa. Odotukset olivat hurjan korkealla, koska siellä oltaisi ratsastettu pelkästään tallitöitä vastaan ja omistajakin sanoi, että voitaisiin pitää hevosia kuin omiamme. Ei se nyt kuitenkaan aivan niin hieno paikka ollut kuin mitä odotin. Kenttä oli hieman kallellaan ja siinä oli jokseenkin hankalaa ratsastaa ex-ravurilla, joka tuntui kaatuvan melkein jokaisella voltilla sisäänpäin. Laukkoja se ei nostanut oikein kunnolla ollenkaan, vaan ne olivat sellaisia hirmuisia kiihdytysnostoja. Yksi vuonohevonen tallilla olisi ollut, joka olisi myös osannutkin vähän enemmän kaikkea, mutta luultavasti emme kuitenkaan sinne mene enää ratsastamaan, vaan käymme tutustumassa Kantelesärkän talliin, joka on siis iso ratsastuskoulu hieman kauempana. Vähän masentunut fiilis jäi, kun ajattelin, että tuolla voisi ainakin välillä vain humputella hevosilla maastossa ja kentällä ilman satulaakin ja leikkiä, että olisi ihan oma vuokrahevonen. Täytyy vain jaksaa toivoa, että ehkä sellaisen saisi sitten, kunhan muutetaan Joensuuhun ja jos vaikka pääsisi silloin valmentautumaan ja kisaamaankin. Välillä taas kuitenkin rasittaa koko ajatus, kun vanhemmat ovat koko hevosharrastusta vastaan ja itse ei aina jaksaisi taistella vastaan. Toivon kuitenkin, että kaikki vielä tämänkin osalta menisi hyvin, ikuinen optimisti kun olen.

Tässä ollaan myös jo pari päivää fiilistelty oikein urakalla tuota meidän lähestyvää kielimatkaa ja tämä onkin viimeinen postaus ennen sinne lähtöä. Kielimatkablogistani voitte kuitenkin seurata hieman paremmin matkani etenemistä ja varmaan sinne kirjoittelenkin sitten reissun jälkeen tarkat selostukset kaikesta, mitä on nähty ja koettu. Kielimatkan aikana ei ainakaan tähän blogiin postauksia tule, eli saatte sitten kaksi viikkoa odotella seuraavaa kirjoitusta. Tänään onkin sitten kovasti pakattu ja kiukuttukin, miten saadaan kaikki tavarat mahtumaan mukaan ja että tuliaisille ja uusille vaatteillekin jäisi vielä tilaa. Lentokoneeseen siis nousen keskiviikkona jo varttiavaille yhdeksän, eli se tietää hyvin aikaista herätystä aamulla.

Valitettavasti tästä postauksesta tuli kyllä nyt aivan hurjan tylsä ja pitkäveteinen, kun tämä kirjoitusinnostus ei ole aivan huipussaan, mutta eiköhän sitä asiaa taas riitä, kunhan päästään sieltä kielimatkalta kotiin asti. Sitä ennen voitte katsella kielimatkablogiani, jos vaikka kerkiäisin sinne jotakin postailla ja nauttikaahan vielä kesälomasta, joka kohta on jo valitettavasti ohi.

Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa

Jo pari päivää sitten riparilta kotiutunut ja jo konfirmoitu tyttönen vieläkin fiilistelee riparia ja kantaa rippilahjaksi saatua ristiä kaulassaan. (Älkää nyt käsittäkö väärin. En ole hörähtänyt miksikään hirmu uskovaiseksi leirin aikana :))

23. päivä sunnuntaina käänsimme linkan keulan kohti Vaivion kurssikeskusta jo kymmeneltä aamulla. Siellä olisi tarkoitus viettää seuraavat viisi päivää melkein kokonaan tyttöporukalla, koska meidän ripariryhmässä oli vain neljä poikaa. Hieman ristiriitaiset oli fiilikset linkassa, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Toivoi, että saisi pitää hauskaa kavereiden kanssa, mutta silti tiesi, että oppitunteja olisi paljon.

Biljardipöytää kulutettiin ahkerasti läpi koko leirin.

Meidän päiväohjelma ehkä maanantailta tai tiistailta. Pahoittelen hieman heikkoa laatua.

Niinhän siinä kävikin, että niitä tunteja oli aivan hirmuinen määrä, mutta silti meillä oli aivan mielettömän hauskaa! Meillä oli hurjan kivat ohjaajat, isoset ja pappi, jonka nauru varmaan kummittelee päässäni ainakin viikon tästä eteenpäin. Nauraa siis saimme, kun yksi ohjaajistamme ja se meidän pappi olivat keskenään kuin pieniä lapsia ja itsellekin tuli sellainen olo, että kunpa miekin voisin olla tuollainen aikuisena. Yövalvoja oli myös hurjan mukava ja ensimmäisenä iltana leirin jälkeen tuli melkein ikävä "Kello on ykstoista! Hiljaisuus on alkanut!"-huutoa. Iltaohjelmissa saatiin nauraa isosten tekemille sketseille ja kaikelle muullekin.

Yhtenä päivänä rannassa pidetyn oppitunnin aikana otettu kuva.

Uimaan!

Maanantain jälkeen päivät lähti kulumaan hurjaa kyytiä eteenpäin ja kohta huomattiinkin, että poishan täältä on lähdettävä. Viimeisessä aamuhartaudessa taisi monelle tulla tippa linsiin, kun yksi ohjaajistamme lauloi sen on aika hiljaa kiittä ja kättä puristaa-biisin, jonka nimeä en tässä nyt muista. Itse ainakin sain nieleskellä kyyneleitäni. Taas käänsimme siis linkan keulaa, nyt vain päinvastaiseen suuntaan kuin ensimmäisellä kerralla. Ei fiilis ollut aivan niin hilpeä nyt, kuin mennessä, mutta kaikkihan loppuu aikanaan. Aika karu totuus. Perjantaina meillä oli vielä konfirmaatioharjoitukset. Katsottiin tarkasti, että kaikki käveli suunnilleen samaan tahtiin ja kukaan ei varmastikaan oikaissut liian aikaisin keskikäytävältä pois. Kotiin päästyä alettiinkin odottaa sitten sunnuntaita, jolloin olisi konfirmaatio ja nähtäisiin vielä kerran koko ripariporukka yhdessä.

Torstain päiväohjelma.

Kodalla tulitettiin makkaroita oikein urakalla.

Meidän konfirmaatiobiisi.

Sunnuntaina vetäistiin heti aamusta albat päälle ja tehtiin vielä viimehetken pikakertaukset meidän konfisbiisistä. Yhteiskuvassa meidän pappi ja taas se sama ohjaaja pelleilivät yhdessä ja silloin tuli kyllä ihan ikävä sinne leirille takaisin. Olihan se tosi hienoa sitten kävellä siinä parijonossa, kun koko seurakunta nousi ylös ja katsoi vain meitä kun myö käveltiin istumaan kahteen ensimmäiseen riviin. Kuumuudelta eikä parilta pikkukömmähdykseltä vältytty kaksituntisen jumalanpalveluksen aikana. Sen jälkeen otettiinkin sitten kuvia, halailtiin sukulaisia ja yritettiin pitää kaikki kukat nätisti nipussa.

Se 30.6. oli kyllä todella hieno ja -jos nyt näin kliseisesti sanotaan- ikimuistoinen päivä. Isoskoulutukseenkin vannottiin Sannan kanssa menevämme ja kyllähän me siellä varmaan olemmekin sitten syksyllä.

Mie oikein edustavana sunnuntaina 30.6.2013

Yhdessä jaksamme juosta kovempaa maaliin saakka

Ah meidän niin ihana Potter-maratoni juostiin päätökseen keskiviikkona kello 13.30 Sannan ja kaverimme Saijan kanssa. Aikaa siihen kaikkeen meni noin 24 tuntia. Kuvia suuren suuresta tapahtumasta ei valitettavasti ole, koska jännittävissä fiiliksissä kameratkin unohtuivat laukun pohjalle.

Tiistaina minä ja Sanna saavuimme siis kaverimme Saijan luo lähtöpaikalle noin puoli kahdelta tiistaina ja kello 14.00 pääsimmekin aloittamaan maratoonimme luonnollisesti ensimmäisestä leffasta Harry Potter ja viisasten kivi. Naurulta ei säästytty, sillä niin hupaisia pienet Harry, Ron ja Hermione olivat. Kaksi elokuvaa katsottiin aivan yhteen putkeen tietenkin apunamme suklaa, karkit ja suolapähkinät sekä limppari.

Olisikohan kello ollut seitsemät, kun raahauduimme keittiöön tekemään itsellemme pizaa valmiista pakastepohjista. Juttelimme siinä syödessä niitä näitä aina hevosista omiin vanhempiin ja lukioon siirtymiseen asti. Saijan koira pyöri myös mukana ja sen hauskat ulinat ja örinät saivat ihan nauramaan.

Melkein yhdeksän taisi kellossa jo vilkkua ennen kuin jatkoimme juoksuamme kohti maalia kolmannen leffan kera. Leffaeväitä mutustimme lähinnä syömisen ilosta sillä kenelläkään ei oikeastaan ollut enää nälkä, mutta oli silti mukava saada jotain hyvää suuhun. Puoli yhdentoista aikoihin saimme kolmannen elokuvan päätökseen ja jatkoimme eteenpäin täyttä höyryä. Tätä ennen taidettiin vaihdella jo yöpaitoja päälle ja koiraakin oli ruokittu ja uusi limpparipullo avattu. Liekehtivä pikari oli edelleen yhtä jännittävä kuin aikaisemminkin, mutta siinä vaiheessa juoksutahtimme oli ehkä himpun jo hiipunut. Kaikkien jalkoja taisi jo väsyttää hurja juoksutahtimme.

Yhden aikaan yöllä olimme päässeet puoleen väliin maratoonissamme ja siirryimme pesemään hampaita. Muutaman laskutoimituksen jälkeen selvisi, että meidän täytyisi herätä jo neljältä katsomaan loput elokuvat tai muuten emme pääsisi maaliin ennen kahta. Sillä valitettavasti miun ja Sannan täytyi lähteä kotiin jo silloin. Siispä herätys soittamaan puoli neljältä keskiviikkona. Itse nukuin ehkä tunnin ja Sanna ei välttämättä ollenkaan. Tästä huolimatta väsymys ei oikeastaan aivan kauheasti ainakaan painanut Hedwig's Themen alkaessa soida herätykseksi. Yhen kerran kuitenkin torkutin sillä Saija ei vielä ollut herränyt ensimmäiseen soittoon.

Neljältä aloitimme siis katsomaan elokuvaa Harry Potter ja feeniksin kilta. Saija nukahti uudestaan jo melko alussa, mutta minä ja Sanna jatkoimme katsomista urheina maratoonareina. Kello hipoi puoli kuutta, kun elokuva loppui ja Saijakin availi silmiään. Minäkin päätin jättää Puoliverisen prinssin väliin sillä se oli katsottu viimeksi huhtikuussa. Saija ja minä nukuimme, joten Sanna vielä viimeisenä urheana maratoonarina katsoi myös Puoliverisen prinssin alusta loppuun. Minäkin liityin kuitenkin seuraan ehkä tunnin kuluttua ja katsoinkin elokuvan sitten loppuun asti.

Puoliverisen prinssin jälkeen kello oli noin puoli yhdeksän aamulla ja Saijakin heräsi vihdoin. Aamupalaakin käytiin syömässä ennen kuin siirryimme toiseksi viimeiseen elokuvaan eli Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa ykköseen. Hiukan matkasta ränsistyneinä jatkoimme urheina matkaamme ja jännitimme Harryn, Ronin ja Hermionen puolesta. (Tai ainakin minä jännitin:) ) Viimeinen elokuva koitti oikeastaan liian nopeasti ja se se vasta olikin huikeaa katseltavaa vaikka olihan sekin katsottu jo kerran läpi aikaisemmin ja kirjakin oli jo luettu. Aivan yhtä hieno se silti oli kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Noin puoli kahden aikaan pääsimme maaliin hiukan väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Muutamia ekstrojakin katselimme ja nyt jälkeen päin tuntuu melkein väärältä, etten itkenyt oikeasti yhdessäkään kohdassa vaikka kylläkin sitten tärisin senkin edestä. Muuta hauska juttu tarttui myös mukaan maratoonin varrelta, nimittäin Harryn saksiele Puoliverisessä prinssissä, Dumbledoren kolme pyöräytystä riittänee Azkabanin vangista ja Ronin viljelemä oh bloody hell. (Kahta ensimmäistä ette varmaan ymmärrä, jos ette ole katsoneet tarkasti kyseisiä leffoja.) Ja tietenkin, "After all this time, Severus? -Always, said Snape"

Illalla oli kyllä olo kuin kuolleella kalalla, mutta missään nimessä en olisi jättänyt tätä kokemusta välistä. Sannan kanssa ollankin mietitty, että tämä täytyy ottaa vielä monta kertaa uusiksi. Nyt on tietenkin ikävä takaisin Tylypahkaan ja Viistokujalle, mutta jo heinäkuussa minä ja Sanna matkustamme Harry Potterin maahan ja kohti Viistokujaa (jos vain löydämme Lontoosta Vuotavan noidankattilan ja vielä osaamme avata sen hienon tiiliseinän).



Nyt sunnuntaina alkaakin ripari ja miusta on oikeastaan ihan mukava lähteä sinne. Vällillä pitää nähdä joitakin muita maisemia kuin omaa pihamaata. Siitä varmaan kerronkin sitten jotain kunhan ensin pääsen sinne asti.

Vaaleanpunaista ja kultaisia niittejä

 

 Muutama päivä sitten löysin Koo Kengästä aivan mielettömän ihanat kengät ja Biancosta lompakon. Näiden kanssa onkin sitten hyvä suunnata kohti Englantia ja Brightonia. Nuo kengät löytyi ihan sattumalta, eikä miun oikeastaa ollut edes tarkotus ostaa tuollaisia, vaan urheiluun sopivat, mutta nuo nyt sattui sitten löytymään aika edullisestikin.

Tänään katsottiin miun ja Sannan kaverin luona Anna Karenina ja toiveet onnelisesta lopusta kariutui kyllä aika nopeasti. Miksi nykyisin pitää tehdä kauhean surullisia leffoja? Onneksi mie ja Sanna mennään tiistaina meidän yhden toisen kaverin luo pitämään Harry Pottereista leffamaratoonia. Niissä on ainakin onnellinen loppu.

Mangomelonijäätelöä, shoppailua ja ratsastusta

Maanantaina käytiin shoppailemassa Joensuussa ja käteen tarttui vaikka minkälaista vaatetta. Nautittiin Arnoldsissa toasteista, torilla mangomelonijäätelöistä ja Subwayssa syötiin tämän vuoden viimeiset leijonasubit. Illalla nyyhkittiin elokuvateatterissa The Great Gatsbya katsoessa, mutta silti oli todella kivaa. Kotiin päästyä jalat oli vähän kipeät, mutta mie olin tyytyväinen ostoksiini.

Uusi vartalovoide, kun entinen pääsi loppumaan. Seppälästä 6,95€

Hiusliitu, joka kotona osoittautui aivan turhaksi.

Hurjan ihanan tuoksuinen eau de toilette Body Shopista vain 15€

Topiksi aikasen kallis, mutta silti tosi hieno. Bik Bokista vähän päälle 20€.

Seppälästä ostettu ehkä koon liian iso paita, mutta silti tosi ihana.

Ihana kesämekko Jim&Jillistä

Päivän päätteeksi The Great Gatsby. Surullinen leffa, mutta silti katsomisen arvoinen.

Torstaina, eli eilen käytiin katsomassa kahta asuntoa Joensuusta ja tänään hyppäsin hevosen selkään vastalaukkoja suoralla vääntämään. Kuvia ei taaskaan ole (ylläripylläri), mutta ehkä mie jotain nyt tästä tunnista kertoisin.

Mie sain siis alleni Suomenhevosen, Kirpun, joka on kylläkin aika pieni ja siinä suhteessa nimikin on aika osuva. Alkuverryttelyssä tehtiin loivaa kiemurauraa ja voltteja. Jouduttiin kävelemään välillä, sillä sää oli aika lämmin ja aurinko paistoi kentälle koko ajan. Alkuverkan jälkeen lähdettiin ensin menemään niin, että toisella pitkällä sivulla siirryttiin muutama metri uran sisäpuolelle ja yritettiin saada hevonen mahdollisimman suoraksi ja apujen väliin. Siihen sitten lisättiin, asetus vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa kierroksessa vasemmalle. Siihen samaiselle pitkälle sivulle otettiin myös harjoitusravipätkä, jonka aikana myös asetettiin hevosta oikealle tai vasemmalle. Nuo kun sujui, niin lähdettiin tekemään sille sivulle vastalaukkaa. Vasemmassa kierroksessa asetettiin hevonen siis oikealle ja nostettiin siitä oikea laukka. Minulla tämä sujui paljon paremmin kuin vasen laukka, johtuen ehkä siitä, että miun vasen lonkka on paljon jäykempi kuin oikea. Tunti meni ihan hyvin, vaikka rupesikin nyppimään tuo oma toispuoleisuus. Odotan kyllä jo kovasti, että päästäisiin hyppelehtimään vähän esteitä, kun edellisestä kerrasta on ihan tuhottoman pitkä aika.

Nautitaan nyt ihan oikein kunnolla kesästä ja ihanasta auringonpaisteesta, kun se nyt kerrankin paistaa :)