Päiville on helppo hymyillä

On se vain kumma, kuinka iloiseenkin päivään voi illalla lopulta hiipiä pieni melankolia. Koulupäivä oli täynnä naurua ja pianotunnillakin hymyilytti. Ehkä se johtuu tästä syksystä. Ei kyllä uskoisi, että on marraskuun puoliväli, kun katsoo pihalle.

Päiville on muutenkin ollut nyt viimeaikoina helppo hymyillä. Aloitin lukemaan Väristystä ja siihen on vain niin ihanaa kadota, vaikka siitä jääkin hieman haikea jälkimaku suuhun. Välillä muutenkin tuntuu, että lukeminen ja kirjat ovat minulle kuin henkireikä. Sitä on vaikea kuvailla niille, jotka eivät lue paljoa, mutta ne, jotka lukevat ymmärtävät varmasti.

Olisi vain ihanaa

Aamulla olisi ihana vain jäädä pehmeään ja lämpimään sänkyyn ja uskotella itselleen, ettei se herätyskello soita tänään ollenkaan. Päivällä olisi vain ihana jäädä katsomaan, kun sade ropisee vasten koulun ikkunoita ja painaa kuulokkeet korvilleen. Illalla tekee mieli mandariineja ja appelsiinimehua. Sannan kanssa on ihanaa nauraa lattialla kippurassa jollekin aivan tyhmälle jutulle ja uskotella, että vieläkin voi elää kuin lapset, joiden ei tarvitse ajatella huomista.

Paljon on taas ajatuksia juossut päässä, eikä niistä yhdestäkään oikein saa kunnon otetta. On huumaavia onnentunteita, mutta vastapainonan on yhtäpaljon niitä melankolisia ajatuksia. Hyvään kirjaan on ollut helppo kadota niinä hetkinä, kun tuntuu ettei mistään voi pitää kiinni.