Nooh... En saanut noista kumpaakaan. Eipä voi mitään. Leijonat koki tappion ja ruotsalaiset työnsi kultakypärät päähänsä. Nyt vain täytyy sanoa se kuuluisa lause: Seuraavana vuonna sitten paremmin. Onhan niitä mahdollisuuksia kostaa jopa kaksi kappaletta. Se niistä MM-kisoista siis. Lähinnä nyt kirjoittelen vain tällaisen pikapostauksen, koska nyt ei oikein ole aikaa muuhun.
Tänään oli kyllä ihan suhteellisen kiva päivä koulussakin. Ensin kylläkin siivottiin kaksi ensimmäistä kotsan tuntia, mutta kolme viimistä tuntia katsottiinkin sitten leffaa meidän matikan open kanssa. Pitkä kuuma kesä oli elokuvana eikä siitä voi muuta todeta kuin että huomaa, ketkä sen on tehnyt. Pelkkää ryyppäämistä täynnä. Napapiirinsankaritkin oli viihdyttävämpi, kuin tuo, mutta katsoihan sitä. Kyllä mie mieluummin leffaa katoin, kun tein jotain matikan tai fysiikan tehtäviä.
Huomenna olisi edessä yleisen musiikkitiedon koe, jossa pitää sitten tunnistaa eri kappaleita ja tyylilajeja ja paljon muuta ihanaa. Parhaillaan tässä soikin Stravinskyn Kevätuhri (kukaan ei varmaan nimestä ainakaan tunnista, vai kuinka?). Olen siis yrittänyt hurjana panostaa tähän, koska en halua uusia sitä tenttiä, mutta silti tuntuu, etten mie osaa yhtään mitään. Pitäkää siis peukkuja pystyssä miulle huomenna (:
Tänään meillä oli myös tanssiopiston läpimenot Reijolan yhteisösalilla ja ne nyt meni ihan hyvin. Mietittiin vaan siinä sitten ryhmän kanssa, että ketkä meistä on nyt lopettamassa, koska meidän ryhmä on nyt vähän niin kuin pienentymässä. Osa sitten puhui, jotka aluksi meinasivat lopettaa, että entä jos en sittenkään ja onhan tämä nyt ainakin ihan kivaa. Itsellä meni siitä sitten ajatukset taas ihan solmuun ja nyt tuntuu siltä, että mie vaan oon yrittänyt väkipakolla painaa päähäni, että mie tahdon lopettaa. Järkevä puoleni, miettii, että enhän mie kuitenkaan voi käydä niillä kaikilla kolmella tunnilla viikossa, mutta se ei niin järkevä puoleni jostakin kumman syystä haraa vain vastaan. Pelastakaa minut tältä! Ei minua ole luotu tekemään näin vaikeita päätöksi ja kun se päätös pitäisi olla tehtynä kesäkuun alkuun mennessä, kun silloin suunnilleen loppuu vanhojen oppilaiden ilmoittautuminen syksyn tunneille.
Sellaista siis tänään ja nyt mie jatkan vielä näiden kappaleiden kuuntelua ja yritän muistaa näistä huomenna edes jotakin.