Tell me what you want to hear

Eilen pianokonsertissa istuin penkissä ja odotin omaa vuoroani melkein läpi koko konsertin. Oma soittoni tuli kuitenkin liian nopeasti, vaikka ensin tuntui, että saisin odottaa ikuisuuden. Sitten nousinkin jo paikaltani kävelin pienen auditoriosalin eteen, niiasin ja hymyilin näitisti rautaisella hymylläni. Kädet koskettimille, hiukset olkapäiden taakse ja aloitin soittamaan. Kappale loppui ennen kuin huomasinkaan. Nousin taas, niiasi, hymyilin. Ihmiset taputtivat.

Sitten mentiin ostamaan miulle ja Sannalle sitä tablettia, vaikkei myö edelleenkään oltu ihan varmoja, ostetaanko me se ihan oikeasti. Kaupasta lähtiessä, minulla roikkui kuitenkin Anttilan pussi kädessä, jossa oli tabletti ja sille pinkki suojus.

Tänään ei energia riitä mihinkään järkevään. Luin kaksi kappaletta yhteiskuntaoppia, koska koe on maanantaina, kävin ulkona ja leikin uudella tabletilla. Aluksi jopa kuvittelin, että siitä lukemisesta jäisi jotakin mieleenkin, mutta nyt tuntuu, että se kaikki teksti meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mie vain tarviin kesän tänne. Tähän, nyt heti!

Muutama vanha kuva, koska uusia ei ole.