What makes you beautiful

Eilen vietettiin miun ja Sannan hiukan myöhästyneitä synttäribailuja leffaillan merkeissä. Syötiin kaakkua ja itsetehtyjä toffeita, whoopie-leivoksia ja muffinsseja sekä tietenkin karkkia ja sipsiä. Mie sain lahjaksi suklaalevyn, hiuspinnin, missä on valkea kukka, vaaleanpunaisen pikkusen pussukan ja yhteiseksi Sannan kanssa myö saatiin Harry Potter ja liekehtivä pikarin. Kivoja lahjoja siis. Leffana myö katottiin Henkien kätkemää VHS:ssänä! Meillä on vielä kotona nimittäin ihan toimiva VHS-nauhuri. Vähän antiikkia, antiikkia(: Hauskaa ainakin oli.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi saatiin meidän kaverilta jo sillon, kun myö oikeasti täytettiin 15.

Joku kuva Vilistä ulkona lumen alta paljastuneita heiniä syömässä.

Muuta ihmeellistä ei nyt sitten ole oikeastaan tapahtunutkaan paitsi, että mie innoistuin tekemään profiilin fashiolistaan. Olen sitten pianotunnin jälkeen sitä säätänyt koko illan. Yritän tännekin laitella jotain kivoja kuvia, kunhan kerkiän hieman vielä tutustua asiaan. Ehkä jo huomenna.

 
Hauskaa kevättä ja toivottavasti mie saan kohta aikaiseksi tehdä jonkun kuvajutun, missä on vähän jotain siitä, millasia vaatteita mie tykkään pitää(:

Pitsiverhoja ja upottavia lumihankia

Tähän alkuun kerron pikaisesti vähän perjantaista ja eilisestäkin, kun nyt kerran tähän koneen ääreen istahdin. Perjantaina meillä oli siis koulussa englannin koe, joka meni oikeastaan aika perseelleen, mutta ei siitä sitten sen enempää. Ehkä miun kohtalona on vain se, että mie aina jotenkin tyrin enkun kokeissa vaikka kuinka yrittäisin tarkistaa sitä huolella. Neljältä meillä oli kuitenkin ratsastustunti, jolla miun ja Sannan kanssa ratsasti vielä yksi kolmaskin ratsastaja. Kenttä oli aika kurainen ja miun hepalla oli kova meno päällä, joten voitte arvata mitä siitä oli seurauksena. Kuraiset housunlahkeet ja kurainen hevonen.

 Alkutunnista tehtiin verryttelyksi ihan vain voltteja ja siihen sitten alettiin lisäämään erilaisia elementtejä. Tehtiin ennen lyhyttä sivua olevaan kulmaan voltti ja ratsastettiin sitten taivutetulla ja asetetulla hevosella lyhyt sivu ihan loppuun asti siten, että etujalat meni uran sisäpuolella ja takajalat uralla. Toisin sanoen tehtiin jotakin hiukan avotaivutuksen tapaista. Heti alkuun huomasin, että saisin tehdä oikein kunnolla töitä, jotta tämä mielestäni erittäin yksinkertainen tehtävä onnistuisi, koska oikeassa kierroksessa Paria (hevonen, jolla ratsastin) lähti puskemaan sisälavalla taivuttavaa pohjettani vastaan ja juoksemaan alta pois. Töitä sain siis oikein urakalla tehdä, mutta saatiin myö sentään muutaman kerran suoritettua se tehtävä ihan onnistuneesti. Lopuksi myö sitten työskenneltiin laukassa pääty-ympyrällä. Tavoitteena oli saada rentoa, siistiä ja tasapainoista laukkaa aikaiseksi. Se onnistui ihmeen hyvin vaikka meno oli vielä silloinkin aika kova ja välillä tuntui, ettei tamma jaksa keskittyä sitten ollenkaan. Muiden tehdessä laukkatehtävää mie tein toisessa päädyssä voltilla nopeita siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja yritin saada Parian kuuntelemaan pohjetta ja istuntaa paremmin. Lopputunnista mentiinkin sitten jo hiukan rauhallisemmin, mutta päätin kuitenkin istua harjoitusravissa koko ajan, koska silloin tuntui, että tamma pysyi paremmin kuosissaan. Muuten oli ihan mukava tunti, mutta ei se ehkä kuitenkaan ihan odotetulla tavalla mennyt.

Lauantaina olikin sitten tanssitunti ja siellä saatiin tehtyä koreografia valmiiksi ja vielä olisi sitten toinen koreografia tekemättä. Ihan hyvällä mallilla on siis esitykset. Eilen oli muutenkin aika hyvä fiilis vaikka harmittikin vähän se enkun koe, koska nyt näyttää vähän siltä, että sen numeron nostaminen menee vähän myttyrälleen. (Nooh, on se ysikin aika hyvä.) Ei ehkä pitäs olla niin ankara itelleen, mutta perfektionistina on vaikea tyytyä siihen himpun "huonompaan". On vain niin vaikeeta ajatella, ettei aina tarvii olla täydellinen.

Tänään on kuitenkin sunnuntai ja miulla ei ollu minnekään menoo, niin miepä lähdin sitten Vilin kanssa lenkkeilemään koneella jumittamisen jälkeen. Vili ei tietenkään oikein tykännyt, koska oli aika märkää pihalla. (Hiekkaosat on jo melkein kokonaan sulat!) Miusta oli kuitenkin kivaa kuunnella, kun hiekka rapis kumppareitten alla. Vili kiipes sitten yhteen puuhun, mutta lähtiessään pois se tais tajuta, ettei siitä ihan niin helposti alas tultu. Mie sitten ongin se siitä käkkyräpuulta syliin ja Vili vaan tarttu miun takkiin kynsillä kiinni. Se tuntuu aika kivalta, kun kissa ottaa tiukasti kiinni silloin, kun on takki päällä, niin se ei voi raapia. Reissun lopussa Vili sitten vetäisi miut hankeen ja tietenkin mie upposin sinne. Oman päähänpiston vuoksi mie vielä lähin kuvaamaan meidän ulkorakennuksen takana olevaa ikkunaa, jossa on aika nätti, mutta vanha pitsiverho, joten upposinpa vielä muutamaan otteeseen hankeen, joten kumpparit oli täynnä lunta. Onneks Vili sitten juoksi ihan tyytyväisenä sisälle, kun mie olin saanu itteni ylös sieltä hangesta.

Let it go

(Otsikko on aika huono, mutta en keksinyt mitään parempaakaan.)

Nyt ollaan sitten ihan virallisen virallisesti 15. Toissapäivänä oli nimittäin 15v synttärit ja taas kerran sain huomata, että 15-vuotiaana oleminen ei tunnu yhtään sen ihmeellisemmältä, kuin 14-vuotiaana. Lahjaks myö saatiin vanhemmilta Nominationeihin suomenliput ja Marimekon tyynyliinat. Kaverilta saatiin koulussa Harry Potter ja Feeniksin kilta ja sellaset hienot kovakantiset vihkot.

Mitään ihmeellistä ei oikeastaan ole tapahtunut. Maanantaina pianotunti, joka meni oikeastaan aika surkeasti. Tiistaina balettitunti ja sen piti meille taas sijainen, koska meidän ope on edelleen kipeenä. Treenattiin esityskoreografiat läpi ja mie näin perfektionistina tunsin itteni ihan surkeaksi, koska meidän pitää juosta kärkitossuilla. Siis ihan niillä kärillä. Ja kuinka mie niin odotinkaan sitä, että pääsen esittämään niillä ja nyt tuntuukin, etten osaa sitten yhtikäs mitään. Sitten tulikin jo keskiviikko ja meidän luokka lähti SciFestiin Joensuun areenalle. Mie jotenkin odotin, että se olisi ollut jotenkin mielenkiintoisempi tai siellä olisi ollut enemmän tekemistä, mutta eipä ollutkaan. Ja just meidän tuurilla myö löydettiin se kiva tekeminen ihan liian myöhään ja sitten pitikin jo lähtee takas koululle.

Elilen mie myös otin itteeni niskasta kiinni ja laitoin kärkitossut jalkaan ja aloin treenaamaan sitä koreografiaa vaikka vähän hirvittikin, että onko parkettilattia liian liukas kärkitossuille. Eilen oli siis treenit peruttu, joten miulla oli jus aikaa harjotella itekseen. Illalla mie myös ainakin yritin lukee englannin kokeeseen, joka on perjantaina, mutta eihän siitä kovin mitään tullu. Tänään sitten luinkin lisää, kun aamulla kaheksalta oli enkusta tukiopetusta ja taas kerran baletti oli peruttu, joten kerkisin sitten yleisestä musiikkitiedosta tultuani lukea sitä.

Nyt on ollu kyllä sellanen hurja into päästä shoppailemaan uusia hienoja vaatteita ja sen myötä on myös vaikeempi oottaa, että pääsee sinne Englantiin kesällä. Säästösuunnitelmat etenee ihan suhteellisen hyvää vauhtia, mutta siihen tuntuu vaan olevan ihan toivottoman pitkä aika. Joskus sitten taas tulee sellanen olo, että ei se voi olla totta, että joskus mie oon siellä ja esittelen itteni englanniksi isäntäperheelleni. Se vaan tuntuu olevan niin kaukana, mutta silti niin lähellä.

Tulipas nyt aika sekava teksti, kun ei oikeastaan ollut mitään järkevää kirjoitettavaa, mutta ajattelin, etten voi kirjoittaa pelkästään viikon välein. En osaa vielä sanoa teenkö Häivähdyksestä ja Ikuisuudesta ollenkaan kirja-arvosteluja, koska mielipiteeni ei oikeastaan ole muuttunut noista kirjoista, joten niistä tulisi aika samanlaiset kuin Väristyksen kirja-arvostelusta. Kirjoitan sitten ehkä jotakin aivan jostakin muusta kirjasta.

 Nyt ei taida oikeastaan kuvia olla, joten siitä pahoittelut, koska taaskaan ei vain ole jaksanut ottaa kameraa käteen, saati sitten siirtä kuvia koneelle. Toivottavasti kovin montaa muuta kuvatonta postausta ei tule :)

Hyviä illan jatkoja vaan kaikille ja toivottavasti kohta keksin jotakin järkevää kirjoitettavaa.

Väristys - kirja-arvostelu

En nyt ollutkaan ihan niin nopea, kuin mitä edellisessä postauksessa ajattelin, mutta ehkä yhden päivän heitto ei haittaa. Eli siis tähän kirjoittelen nyt ajatuksiani ja mielipiteitäni kyseisestä kirjasta joidenkin kuvien kera.

(VAROITUS! Tämä sisältää juonipaljastuksia.)

Nimi: Väristys
Kirjailija: Maggie Stiefvater
Suomentaja: Laura Honkasalo

Muut trilogiasta ilmestyneet: Häivähdys ja Ikuisuus

Ei voi vaan muuta sanoa kuin, että aivan hurjan hyvä kirja! Väristys koukuttaa aivan täydellisesti mukaansa ja, kun kirjan on lukenut loppuun on pakko lukea kaikki. Minulle ainakin kävi noin (: Mitään kielteistä sanottavaa kirjasta ei ole, pelkästään peniä suomentajalle tapahtuneita kämmejä löysin kirjasta.

Väristys on hyvin herkkä tarina ihmissudesta ja tytöstä, jotka ovat seuranneet toisiaan kuuden vuoden ajan joka talvi, Sam sutena ja Grace tyttönä. Kun Grace löytää haavoittuneen Samin kuistiltaa ihmisenä, vuosien tarkkailu kehittyy ystävyydeksi ja lopulta rakkaudeksi. Tästä alkaa Gracen ja Samin yhteinen taival ja taistelu saada olla yhdessä. Joka vuosi talvi varastaa Samilta hänen ihmisyytensä ja nyt näyttää siltä, että tämä vuosi on hänen viimeinen kesänsä ihmisenä. Gracen ja Samin on siis keksittävä parannuskeino, jotta he voisivat olla yhdessä. Hyvin riskialtista teoriaansa toteuttaessaan Grace ei voi toivoa muuta kuin, että Sam ei vain kuolisi.

Sam (Samuel Kerr Roth) on menneisyyttään pakoileva herkkä ja musikaalinen poika, joka menettää ihmisruumiinsa joka talvi kylmän tullessa ja jää vangiksi suden ruumiiseen aina kevääseen asti. Sam pelasti kuusi vuotta sitten susien kynsiin joutuneen Gracen ja siitä asti hän on seurannut tyttöä aina talvisin sutena, Gracen takapihalla olevan metsän reunasta. Sam rakastaa säveltää lauluja ja hänen sanojensa mukaan lähes kaikki kertovat Gracesta.

"Hänen hymynsä mulle kesän tuo,

nauran lapsen lailla,

elämäämme kesä turvan luo,

hetken olemme huolia vailla.

Hän lämpöä kannattelee,

meitä kesän tuulet hellittelee.

Jos yhteinen aikamme loppuu tähän,

kesästä otan mukaani vähän."

-Samuel K. Roth - Kesätyttö

Grace (Brisbane) taas on järjen ääntä kuunteleva tyttö, joka on oikeastaan huoltaja itse itselleen, sillä hänen vanhempansa ovat lähes aina jossakin menossa. Pienenä Grace sai ihmissuden pureman, muttei koskaan muuttunut sudeksi, sillä hänen isänsä unohti kerran nukkuvan tyttärensä autoon kuumana kesäpäivänä. Grace on rakastanut erityisesti talvea, koska silloin hän saa aina nähdä oman sutensa. Eräänä päivänä hyvin tutun näköinen poika ilmestyy heidän kuistilleen ja Gracen haave muuttuu todeksi. Hän on aina toivonut, että hänen oma sutensa muuttuisi ihmiseksi tai hän itse muuttuisi sudeksi.

"Ihmissusi-legendaa raikkaasti hyödyntävä Väristys on jäänhauras tarina nuoresta rakkaudesta."
Näin kuvasi takakansiteksti tarinaa ja se pitää todellakin paikkansa. Rakkautta, kaipausta ja surua pursuava kirja on hyvin herkästi kirjoitettu ja välillä sai todellakin pidätellä kyyneliä lukiessaan kirjaa. Lopetus on kaunis ja vaikuttava ja se jättää tilaa lukijan omille ajatuksille, mutta työntää myös hiukan lukemaan toista kirjaa. Näin minulle ainakin kävi, joten tartuinkin jo samana iltana trilogian toiseen osaan. (Tästäkin saatte jotakin juttua sitten tänne blogin puolelle.)

Lehti Väristyksen kansipapereiden alla.

Kevättä odotellessa

Huhhei. Ja taas on melkein viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kevättä odotellaan innoissaan vaikka kaikki kokeet ja tanssitreenit ja tyhjät perjantait painavat ihan lyttyyn. Onneksi kuitenkin huomaa, että kevät on ihan oikeasti tulossa. Nyt muutamat päivät olen kuitenkin ihan kadonnut Väristyksen ihanaan maailmaan ja se vain niin pistää ajattelemaan, että onko niitä täydellisiä poikia muualla kuin kirjoissa. Haluaisin kovasti uskoa, että on. Myös se unenomainen kerronta ja raukeus ja rakkaus, jotka pursuavat siitä kirjasta yli vetävät vain puoleensa. (Toivottavasti saisin jo huomenna teille jotain kirja-arvostelua tästä.) Väristystä olen siis lukenut ja joka kerta olen joutunut repimään itseni irti siitä kirjasta lukemaan kokeisiin. Miten johoihinkin kirjoihin voikin jäädä noin pahasti koukkuun? Muuten onkin ollut aika tyhjä fiilis ja taas aina välillä tuntuu, että olen ihan yhtenä kysymysmerkkinä omien harrastuksieni, koulun ja melkein kaiken muunkin kanssa. Se on niin inhottava tunne, ettei mitään rajaa.

Tänään kuitenkin oli ihan mukava päivä -tai ainakin iltapäivä- kun huomasi selvinneensä siitä fysiikan kokeesta kunnialla yli ja aurinko paistoi vaikka taas se tallipäivän olemattomuus paistoi edessä. Vilin ja Sanna kanssa lähdin kuitenkin ulos ja harmittelin jälkikäteen, että miksen ottanut kameraa mukaan. Vili tutki pihalla heiniä, jotka jo työntyvät lumen alta ja pihassakin on jo joitakin sulia kohtia. Tajusin juuri äsken, että huomenna on hevosmessut Tampereella, jonne miun ja Sannan oli tarkoitus mennä, mutta eipä sitten lähdettykään, kun olisi tullut aika rankka reissu. Oltaisi nimittäin lähdetty tallin puolesta tulevalla linkalla aamulla neljän aikaan ja tultu vielä saman päivän aika takaisin. Nyt kyllä hiukan harmittaa, sillä siellä olisi varmasti ollut hurjasti kaikkea kivaa katseltavaa. Nooh, ei auta itku markkinoilla. Ehkä sitten ensi vuonna. Vai mitä? Nyt pitäisi mennä lukemaan tuleviin saksan ja terveystiedon kokeisiin, mutta edelleen vain istun ja kirjoitan tässä koneella, vaikka tuntuu, että on ihan kauheasti taas tekemistä. Taas pitää sanoa, että ei auta itku markkinoilla ja pitää vaan lähteä lukemaan. Vaikka ei hän se työ koskaan lopu tekemällä.

Nyt on kyllä ollut aivan turhaa lopotusta koko postaus täynnä, mutta kaivelen tähän vielä pari kuvaa ja hiukkasen musiikkia.

Vili syö edellisen kesän heiniä.

Nauttikaan tulevasta keväästä ja ottakkaa ilo irti siitä ajatuksesta, että kohta koulusta pääsee kesälomalle!

I'm gonna give all my secrets away

Nyt on sitten pääsiäiset vietetty ja eilen oli ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Maistui taas hiukkasen puulta koko homma, kun sitten sai vielä tietää ihanaksi yllätykseksi, että meillä on perjantaina fysiikan koe ja miulla on vain kolme päivää aikaa lukea. Ja kun ottaa vielä huomioon, että meillä on torstaina viimeinen historian koe koko yläkoulussa. Eipä auttanut muu kuin aloittaa lukemaan. Onneksi koealue ei kuitenkaan kovin pitkä ollut, mutta asiat on melko vaikeita eikä kovin helposti ymmärrettävissä. Että se siitä sitten-.-

Tällä kertaa saatte postauksen ihan vain pelkästään kuvina, koska kirjoitusinto ei todellakaan ole ollut huipussaan. Kuvat on otettu sunnuntaina, miun ja Sannan etuajassa pidetyiltä synttäreiltä, jonne sitten tuli ainakin lähes koko suku. Tältä päivältä eikä eiliseltäkään taida ollaa mitään kuvia, koska ilma on ollut aika harmaa eikä ole edes ehtinyt naamaansa ulos näyttää kamera kädessä, kun on pitänyt niitä kokeita lukea, jotenka kuvaaminen hiukan jäi. Tässä nyt kuitenkin niistä kuvista muutamia ja toivottavasti kohta kerkiän kirjoittelemaan kunnollista postausta.

Vilin kanssa lenkillä muutama päivä sitten.

Viime syksyn lehtiä. Muutama päivä sitten otettu kuva.

Saatiin synttärilahjaksi koko Väristys-trilogia ja paljon muuta kivaa.

Vili ei ollut ihan innoissaan kuvauksen kohteena olemisesta.

Saatiin lahjaksi parit kukatkin.

Kovasti yritin ottaa jotenkin taiteellisemman kuvan (: