Kevättä odotellessa

Huhhei. Ja taas on melkein viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kevättä odotellaan innoissaan vaikka kaikki kokeet ja tanssitreenit ja tyhjät perjantait painavat ihan lyttyyn. Onneksi kuitenkin huomaa, että kevät on ihan oikeasti tulossa. Nyt muutamat päivät olen kuitenkin ihan kadonnut Väristyksen ihanaan maailmaan ja se vain niin pistää ajattelemaan, että onko niitä täydellisiä poikia muualla kuin kirjoissa. Haluaisin kovasti uskoa, että on. Myös se unenomainen kerronta ja raukeus ja rakkaus, jotka pursuavat siitä kirjasta yli vetävät vain puoleensa. (Toivottavasti saisin jo huomenna teille jotain kirja-arvostelua tästä.) Väristystä olen siis lukenut ja joka kerta olen joutunut repimään itseni irti siitä kirjasta lukemaan kokeisiin. Miten johoihinkin kirjoihin voikin jäädä noin pahasti koukkuun? Muuten onkin ollut aika tyhjä fiilis ja taas aina välillä tuntuu, että olen ihan yhtenä kysymysmerkkinä omien harrastuksieni, koulun ja melkein kaiken muunkin kanssa. Se on niin inhottava tunne, ettei mitään rajaa.

Tänään kuitenkin oli ihan mukava päivä -tai ainakin iltapäivä- kun huomasi selvinneensä siitä fysiikan kokeesta kunnialla yli ja aurinko paistoi vaikka taas se tallipäivän olemattomuus paistoi edessä. Vilin ja Sanna kanssa lähdin kuitenkin ulos ja harmittelin jälkikäteen, että miksen ottanut kameraa mukaan. Vili tutki pihalla heiniä, jotka jo työntyvät lumen alta ja pihassakin on jo joitakin sulia kohtia. Tajusin juuri äsken, että huomenna on hevosmessut Tampereella, jonne miun ja Sannan oli tarkoitus mennä, mutta eipä sitten lähdettykään, kun olisi tullut aika rankka reissu. Oltaisi nimittäin lähdetty tallin puolesta tulevalla linkalla aamulla neljän aikaan ja tultu vielä saman päivän aika takaisin. Nyt kyllä hiukan harmittaa, sillä siellä olisi varmasti ollut hurjasti kaikkea kivaa katseltavaa. Nooh, ei auta itku markkinoilla. Ehkä sitten ensi vuonna. Vai mitä? Nyt pitäisi mennä lukemaan tuleviin saksan ja terveystiedon kokeisiin, mutta edelleen vain istun ja kirjoitan tässä koneella, vaikka tuntuu, että on ihan kauheasti taas tekemistä. Taas pitää sanoa, että ei auta itku markkinoilla ja pitää vaan lähteä lukemaan. Vaikka ei hän se työ koskaan lopu tekemällä.

Nyt on kyllä ollut aivan turhaa lopotusta koko postaus täynnä, mutta kaivelen tähän vielä pari kuvaa ja hiukkasen musiikkia.

Vili syö edellisen kesän heiniä.

Nauttikaan tulevasta keväästä ja ottakkaa ilo irti siitä ajatuksesta, että kohta koulusta pääsee kesälomalle!