Pitsiverhoja ja upottavia lumihankia

Tähän alkuun kerron pikaisesti vähän perjantaista ja eilisestäkin, kun nyt kerran tähän koneen ääreen istahdin. Perjantaina meillä oli siis koulussa englannin koe, joka meni oikeastaan aika perseelleen, mutta ei siitä sitten sen enempää. Ehkä miun kohtalona on vain se, että mie aina jotenkin tyrin enkun kokeissa vaikka kuinka yrittäisin tarkistaa sitä huolella. Neljältä meillä oli kuitenkin ratsastustunti, jolla miun ja Sannan kanssa ratsasti vielä yksi kolmaskin ratsastaja. Kenttä oli aika kurainen ja miun hepalla oli kova meno päällä, joten voitte arvata mitä siitä oli seurauksena. Kuraiset housunlahkeet ja kurainen hevonen.

 Alkutunnista tehtiin verryttelyksi ihan vain voltteja ja siihen sitten alettiin lisäämään erilaisia elementtejä. Tehtiin ennen lyhyttä sivua olevaan kulmaan voltti ja ratsastettiin sitten taivutetulla ja asetetulla hevosella lyhyt sivu ihan loppuun asti siten, että etujalat meni uran sisäpuolella ja takajalat uralla. Toisin sanoen tehtiin jotakin hiukan avotaivutuksen tapaista. Heti alkuun huomasin, että saisin tehdä oikein kunnolla töitä, jotta tämä mielestäni erittäin yksinkertainen tehtävä onnistuisi, koska oikeassa kierroksessa Paria (hevonen, jolla ratsastin) lähti puskemaan sisälavalla taivuttavaa pohjettani vastaan ja juoksemaan alta pois. Töitä sain siis oikein urakalla tehdä, mutta saatiin myö sentään muutaman kerran suoritettua se tehtävä ihan onnistuneesti. Lopuksi myö sitten työskenneltiin laukassa pääty-ympyrällä. Tavoitteena oli saada rentoa, siistiä ja tasapainoista laukkaa aikaiseksi. Se onnistui ihmeen hyvin vaikka meno oli vielä silloinkin aika kova ja välillä tuntui, ettei tamma jaksa keskittyä sitten ollenkaan. Muiden tehdessä laukkatehtävää mie tein toisessa päädyssä voltilla nopeita siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja yritin saada Parian kuuntelemaan pohjetta ja istuntaa paremmin. Lopputunnista mentiinkin sitten jo hiukan rauhallisemmin, mutta päätin kuitenkin istua harjoitusravissa koko ajan, koska silloin tuntui, että tamma pysyi paremmin kuosissaan. Muuten oli ihan mukava tunti, mutta ei se ehkä kuitenkaan ihan odotetulla tavalla mennyt.

Lauantaina olikin sitten tanssitunti ja siellä saatiin tehtyä koreografia valmiiksi ja vielä olisi sitten toinen koreografia tekemättä. Ihan hyvällä mallilla on siis esitykset. Eilen oli muutenkin aika hyvä fiilis vaikka harmittikin vähän se enkun koe, koska nyt näyttää vähän siltä, että sen numeron nostaminen menee vähän myttyrälleen. (Nooh, on se ysikin aika hyvä.) Ei ehkä pitäs olla niin ankara itelleen, mutta perfektionistina on vaikea tyytyä siihen himpun "huonompaan". On vain niin vaikeeta ajatella, ettei aina tarvii olla täydellinen.

Tänään on kuitenkin sunnuntai ja miulla ei ollu minnekään menoo, niin miepä lähdin sitten Vilin kanssa lenkkeilemään koneella jumittamisen jälkeen. Vili ei tietenkään oikein tykännyt, koska oli aika märkää pihalla. (Hiekkaosat on jo melkein kokonaan sulat!) Miusta oli kuitenkin kivaa kuunnella, kun hiekka rapis kumppareitten alla. Vili kiipes sitten yhteen puuhun, mutta lähtiessään pois se tais tajuta, ettei siitä ihan niin helposti alas tultu. Mie sitten ongin se siitä käkkyräpuulta syliin ja Vili vaan tarttu miun takkiin kynsillä kiinni. Se tuntuu aika kivalta, kun kissa ottaa tiukasti kiinni silloin, kun on takki päällä, niin se ei voi raapia. Reissun lopussa Vili sitten vetäisi miut hankeen ja tietenkin mie upposin sinne. Oman päähänpiston vuoksi mie vielä lähin kuvaamaan meidän ulkorakennuksen takana olevaa ikkunaa, jossa on aika nätti, mutta vanha pitsiverho, joten upposinpa vielä muutamaan otteeseen hankeen, joten kumpparit oli täynnä lunta. Onneks Vili sitten juoksi ihan tyytyväisenä sisälle, kun mie olin saanu itteni ylös sieltä hangesta.