On se vain kumma, kuinka iloiseenkin päivään voi illalla lopulta hiipiä pieni melankolia. Koulupäivä oli täynnä naurua ja pianotunnillakin hymyilytti. Ehkä se johtuu tästä syksystä. Ei kyllä uskoisi, että on marraskuun puoliväli, kun katsoo pihalle.
Päiville on muutenkin ollut nyt viimeaikoina helppo hymyillä. Aloitin lukemaan Väristystä ja siihen on vain niin ihanaa kadota, vaikka siitä jääkin hieman haikea jälkimaku suuhun. Välillä muutenkin tuntuu, että lukeminen ja kirjat ovat minulle kuin henkireikä. Sitä on vaikea kuvailla niille, jotka eivät lue paljoa, mutta ne, jotka lukevat ymmärtävät varmasti.
No comments:
Post a Comment