Let it go

(Otsikko on aika huono, mutta en keksinyt mitään parempaakaan.)

Nyt ollaan sitten ihan virallisen virallisesti 15. Toissapäivänä oli nimittäin 15v synttärit ja taas kerran sain huomata, että 15-vuotiaana oleminen ei tunnu yhtään sen ihmeellisemmältä, kuin 14-vuotiaana. Lahjaks myö saatiin vanhemmilta Nominationeihin suomenliput ja Marimekon tyynyliinat. Kaverilta saatiin koulussa Harry Potter ja Feeniksin kilta ja sellaset hienot kovakantiset vihkot.

Mitään ihmeellistä ei oikeastaan ole tapahtunut. Maanantaina pianotunti, joka meni oikeastaan aika surkeasti. Tiistaina balettitunti ja sen piti meille taas sijainen, koska meidän ope on edelleen kipeenä. Treenattiin esityskoreografiat läpi ja mie näin perfektionistina tunsin itteni ihan surkeaksi, koska meidän pitää juosta kärkitossuilla. Siis ihan niillä kärillä. Ja kuinka mie niin odotinkaan sitä, että pääsen esittämään niillä ja nyt tuntuukin, etten osaa sitten yhtikäs mitään. Sitten tulikin jo keskiviikko ja meidän luokka lähti SciFestiin Joensuun areenalle. Mie jotenkin odotin, että se olisi ollut jotenkin mielenkiintoisempi tai siellä olisi ollut enemmän tekemistä, mutta eipä ollutkaan. Ja just meidän tuurilla myö löydettiin se kiva tekeminen ihan liian myöhään ja sitten pitikin jo lähtee takas koululle.

Elilen mie myös otin itteeni niskasta kiinni ja laitoin kärkitossut jalkaan ja aloin treenaamaan sitä koreografiaa vaikka vähän hirvittikin, että onko parkettilattia liian liukas kärkitossuille. Eilen oli siis treenit peruttu, joten miulla oli jus aikaa harjotella itekseen. Illalla mie myös ainakin yritin lukee englannin kokeeseen, joka on perjantaina, mutta eihän siitä kovin mitään tullu. Tänään sitten luinkin lisää, kun aamulla kaheksalta oli enkusta tukiopetusta ja taas kerran baletti oli peruttu, joten kerkisin sitten yleisestä musiikkitiedosta tultuani lukea sitä.

Nyt on ollu kyllä sellanen hurja into päästä shoppailemaan uusia hienoja vaatteita ja sen myötä on myös vaikeempi oottaa, että pääsee sinne Englantiin kesällä. Säästösuunnitelmat etenee ihan suhteellisen hyvää vauhtia, mutta siihen tuntuu vaan olevan ihan toivottoman pitkä aika. Joskus sitten taas tulee sellanen olo, että ei se voi olla totta, että joskus mie oon siellä ja esittelen itteni englanniksi isäntäperheelleni. Se vaan tuntuu olevan niin kaukana, mutta silti niin lähellä.

Tulipas nyt aika sekava teksti, kun ei oikeastaan ollut mitään järkevää kirjoitettavaa, mutta ajattelin, etten voi kirjoittaa pelkästään viikon välein. En osaa vielä sanoa teenkö Häivähdyksestä ja Ikuisuudesta ollenkaan kirja-arvosteluja, koska mielipiteeni ei oikeastaan ole muuttunut noista kirjoista, joten niistä tulisi aika samanlaiset kuin Väristyksen kirja-arvostelusta. Kirjoitan sitten ehkä jotakin aivan jostakin muusta kirjasta.

 Nyt ei taida oikeastaan kuvia olla, joten siitä pahoittelut, koska taaskaan ei vain ole jaksanut ottaa kameraa käteen, saati sitten siirtä kuvia koneelle. Toivottavasti kovin montaa muuta kuvatonta postausta ei tule :)

Hyviä illan jatkoja vaan kaikille ja toivottavasti kohta keksin jotakin järkevää kirjoitettavaa.